Costa Rica kuvaajan silmin – mitä luontokuvausmatka todella tarjoaa
Lämmin sademetsän ilma, äkilliset sadekuurot, välähtelevät siivet ja lintujen tauoton ääntely – Costa Rica tarjoaa kuvaajille upeita mahdollisuuksia. Yhdentoista päivän aikana tarkastelimme maata kuvaajan silmin ja kuvasimme kolibreja, tukaaneja, kuningaskondoreita, pöllöjä, lepakoita, matelijoita sekä ikonista mayaketsaalia. Matkan varrella työskentelimme salaman ja luonnonvalon kanssa vaihtelevissa sääoloissa ja kohtasimme samalla tärkeitä kysymyksiä luontokuvauksen etiikasta ja vastuusta. Tämä on kulissien taakse kurkistava kertomus siitä, millaista Costa Rican valokuvausmatka todella on – kohokohdista, haasteista ja hetkistä, jotka jäävät mieleen vielä pitkään matkan jälkeen.
Matkan ohjelma oli rakennettu luontokuvaajille. Sen sijaan, että olisimme kiirehtineet paikasta toiseen ja painottaneet lajipaljoutta, vietimme enemmän aikaa aina yhdessä paikassa antaen hyvin aikaa valokuvaukselle. Rauhallisempi rytmi antaa mahdollisuuden keskittyä käyttäytymiseen, valoon ja sommitteluun — ja tallentaa hetkiä, joita harva kuvaaja koskaan pääsee näkemään.
Tule mukaan, kun jaamme matkan kohokohdat.
Voit katsoa laajemman valikoiman kuvia myös Flickr-galleriastamme.
Saapuminen Costa Ricaan
19. marraskuuta
Aloitimme Costa Rican kuvausmatkan San Joséssa. Ensimmäinen päivä pidettiin tarkoituksella rauhallisena. Osallistujat saapuivat San Joséhen eri lennoilla ja omassa tahdissaan. Kuljetukset järjestettiin lentokentältä hotellille, lentojen mukaan, joten saapuminen sujui helposti.
Illalla tapasimme lyhyesti hotellilla ja kävimme läpi seuraavan päivän suunnitelmat sekä käytännön asiat, jotta aamun lähtö sujuisi jouhevasti. Tunnelma oli rento mutta odottava. Monille tämä oli ensimmäinen kerta Costa Ricassa, ja ajatukset olivat jo tulevissa päivissä ja ensimmäisissä kuvausmahdollisuuksissa. Toisille Costa Rica oli jo tuttu kohde. Kamerakalusto puhutti erityisesti, sillä ensimmäiselle täydelle päivälle oli suunniteltu salamakuvausta.
Ensimmäinen kuvauspäivä – kolibreja ja yllätyspöllö
20. marraskuuta
Toisena päivänä lähdimme hotellilta klo 8 ja ajoimme kohti ensimmäistä kuvauspaikkaa. Noin kahden tunnin ajon jälkeen pysähdyimme pienen kahvilan lähelle, josta polku johtaa kohti kaunista vesiputousta. Valitettavasti oli sateinen päivä, joten vesiputous jäi näkemättä.
Sillä aikaa kun paikallinen oppaamme valmisteli monisalamajärjestelmän kuvausvalmiiksi, keskityimme oikeiden kamera-asetusten löytämiseen. Ryhmä jaettiin kahteen pienempään porukkaan, jotta jokainen sai kuvata rauhassa ilman painetta. Matkan varrelta kerätyt kukat asetettiin kuvausrekvisiitaksi, ja jokainen osallistuja pääsi kuvaamaan kolibreja kolmen erilaisen kukan kanssa.
Kolibrikuvausta monisalamajärjestelmällä Costa Ricassa.
Monille salamakuvaus oli uutta ja ihmeellistä. Sopivat asetukset haettiin yhdessä, ja varmuus kasvoi nopeasti. Session aikana kuvasimme viittä eri kolibrilajia: Vihersäihkykolibria (Green-crowned Brilliant), violettisapelikolibria (Violet Sabrewing), vihererakkokolibria (Green Hermit), kuparitaskukolibria (Coppery-headed Emerald) ja ruostepyrstökolibria (Rufous-tailed Hummingbird). Kaikki saivat mukavasti kuvia ja kaikki oppivat uutta kuvaustekniikkaa.
Kuvaussession jälkeen jatkoimme seuraavaan kohteeseen, jossa majoittuisimme seuraavat kolme yötä. Sisäänkirjautumisen ja illallisen jälkeen päivä päättyi miellyttävään yllätykseen: yövartija kertoi, että sepelmetsäpöllö (Black-and-white Owl) oli ilmestynyt majoituksen puutarhaan! Tämä odottamaton kohtaaminen oli täydellinen tapa päättää matkan ensimmäinen kokonainen päivä.
Tukaaneita, kuningaskondoreita ja lepakoita
21.–22. marraskuuta
Nämä kaksi päivää muodostivat rennon mutta erittäin kuvarikkaan alun matkalle. Koska kaikki tapahtui majapaikkamme lähistöllä kävelymatkan etäisyydellä, saimme rauhallisen alun matkaan. Sen sijaan että olisimme juosseet paikasta toiseen, keskityimme pieneen määrään upeita kuvauspaikkoja ja jokainen pystyi itse päättämään kuvaussessioiden pituudesta ja toisaalta tasaamaan tarvittaessa aikaeroa.
Aamut: tukaaneita ja yksityinen kuvaustasanne
Molemmat aamut alkoivat tukaanikuvauksella majoituksemme alueella heti auringon noustessa. Osallistujat saivat valita itse, lähtivätkö mukaan jo ennen aamiaista vai halusivatko nukkua hieman pidempään. Ensimmäisen aamun sateiset olosuhteet olivat itse asiassa upeat – tukaaneiden kuvaaminen sateessa tuottaa usein kaikkein tunnelmallisimmat kuvat.
Useita rikkitukaaneita (Keel-billed Toucan) liikkui aktiivisesti jo varhain, ja myös täpläarakareja (Collared Aracari) vieraili mukavasti. Alueella oli runsaasti muitakin trooppisen metsän värikkäitä lajeja, joten kuvausmahdollisuuksia oli todella paljon aikaisin aamulla niille, jotka jaksoivat nousta.
Ryhmällemme varattu kuvaustasanne tukaanipaikalla.
Näiksi kahdeksi päiväksi olemme varanneet lodgen kuvaustasanteen vain meidän ryhmän käyttöömme. Alueella voi vierailla muitakin kuvaajia ja valokuvausryhmiä,. Yksityinen kuvaustasanne tarkoittaa parempia kuvakulmia, enemmän tilaa ja mahdollisuutta työskennellä rauhassa ilman tungosta tai painetta. Tämä näkyi selvästi erityisesti kiireisimpinä aikoina, kun ravintolan puolelle kertyi muita kuvaajia.
Myöhäisaamu ja keskipäivä: kuningaskondorien kuvausta
Aamiaisen jälkeen suuntasimme kuningaskondori -kuvauskojujen luo. Jouduimme vähän pelaamaan sään kanssa menoaikaa, jotta emme olisi kastuneet kävellessä kojuille. Mutta kuivina päästiin lopulta.
Alueella on neljä kojua, joista jokaisella on hieman erilaiset vahvuudet. Kaksi keskimmäistä on selkeästi erilaisia: toinen tarjoaa hyvät mahdollisuudet lentokuvaukseen ja toinen matalamman kuvakulman kuviin. Paikalla oli noin kymmenen kuningaskondoria sekä lisäksi mustakondoreita (Black Vulture) ja eteläntöyhtökarakaroja (Crested Caracara).
Kuningaskondorikojut sisältäpäin.
Yksi tämän paikan eduista on joustavuus. Kuvaajat voivat itse päättää, kuinka kauan haluavat viipyä kojuilla. Osa palasi takaisin jo aikaisemmin aamupäivällä, ja kävivät kuvaamassa joko lodgen lähialueella tai tukaanitasanteella. Osa jäi kojuun lounaaseen saakka. Ensimmäisen päivän sadekuurot palkitsivat odottajat: linnut vetäytyivät hetkeksi puihin ja palasivat takaisin, mikä loi hyviä tilanteita lentokuville ja kuningaskondoreille sateessa.
Huomattavaa matkaohjelmassamme on se, että meillä oli kaksi erillistä kuningaskondorien kuvaussessiota. Useat matkatoimistot tekevät vain yhden käynnin kojuille. Ensimmäinen käynti auttaa aina oppimaan paikan rytmin ja lintujen käyttäytymistä ja toisen aikana omia kuvia pystyy aina parantamaan. Toisaalta erilaiset kojut antavat erilaisia kuvia.
Tilanne, jota emme odottaneet
Toisella kuningaskondorikoju käynnillä esiin nousi eettinen ongelma, kun toinen ryhmä halusi tarkoituksella ajaa linnut lentoon kojun edestä saadakseen enemmän lentokuvia. Oppaana en voinut hyväksyä tätä toimintatapaa, vaan tähän oli puututtava melko napakasti. Vaikka ruokintapaikat jo itsessään vaikuttavat käyttäytymiseen, ei mitä tahansa voi hyväksyä vain hyvien lentokuvien takia. Olisiko yksi kerta riittänyt vai olisiko lintuja ajettu lentoon useamman kerran?
Tämän paikan kuningaskondorit ovat tottuneet kojuun ajan myötä ja käyttäytyvät normaalisti rauhallisesti. Pakottaminen lentoon voi muuttaa käytöstä ja aiheuttaa ongelmia myös tuleville ryhmille. Lentokuvia on mahdollista saada ilman häirintää, kun malttaa odottaa ja tarkkailla eli mitään tarvetta lentoon ajamiselle ei oikeasti ole.
Aamun aikana saimme useita hyviä mahdollisuuksia lentokuviin. Paikalla kävi yhteensä 15 kuningaskondoria, myös nuorempia lintuja, ja kaikki saivat onnistuneita kuvia.
Keskustelimme tilanteesta myös paikan omistajien kanssa aamun jälkeen, ja onneksi asia otettiin vakavasti. Ja he lupasivat keskustella kaikkien omien oppaidensa kanssa, että tämmöistä käytöstä ei voida sallia. Tällaiset eettiset päätökset ovat olennainen osa vastuullista luontokuvausta ja opastusta, jokaisella oppaalla tulisi olla vastuu siitä, että toiminta on kestävää ja vastuullista. Nostankin hattua lodgen asenteelle ja toivon, että ongelma korjaantui.
Iltapäivät: takaisin värikkäisiin tukaaneihin
Lounaan jälkeen palasimme tukaanikuvauksen pariin. Iltapäivät olivat kuumia ja kosteita, ja lintujen aktiivisuus hiljeni ajoittain, mutta kärsivällisyys yleensä palkitaan. Parhaimmillaan paikalla oli yhtäaikaa neljä rikkitukaania ja parvi punakorva-aratteja (Brown-hooded Parrot), jotka toivat jatkuvaa huvia kuvaajille.
Ruokintapaikat houkuttelivat myös laajan joukon muita lajeja, kuten tangaroita (tanager), mesitangaroita (honeycreeper), aarnihokkoja (Great Curassows), isosakuja (Crested Guan) sekä hauskan näköisiä nisäkkäitä kuten kultajäniksiä (Aguti) ja valkokuonokoateja (White-nosed Coatis). Päivällä ehti myös tutkia majoituksen lähistöä ja kuvata esimerkiksi kuningaskalastajia sekä muita lähialueen polkujen ja purojen lajeja.
Illat: lepakkokuvausta ja toinen yllätyspöllö
Illalla kävimme kuvaamassa lepakoita salamavaloilla. Periaatteessa lepakoita kuvataan samalla tavalla kuin olimme kuvanneet kolibreja ensimmäisenä päivänä. Ryhmä jaettiin kahteen osaan: toinen kuvasi lepakoita ensimmäisenä iltana ja toinen toisena.
On kokemus kävellä pimeään metsään tropiikin äänien saattelemana, laittaa kamerat valmiiksi ja jäädä odottamaan lepakoita. Iltojen aikana saimme kuvattua ainakin kahta lepakkolajia, mahdollisesti jopa kolmea. Monelle lepakkokuvaus oli yksi matkan hauskimmista ja yllättävimmistä kokemuksista.
Öissä on oma tunnelmansa. Metsän äänet täyttivät pimeyden, ja eräänä iltana kova räsähdys muistutti, kuinka elävä ympäristö oli: lepäävä mustakondori katkaisi oksan ja etsi äänekkäästi uutta yöpymispaikkaa rymistellen pitkin metsää. Toisena yönä päivä päättyi mukavaan yllätykseen, kun yövartija huomasi töyhtöpöllön (Crested Owl) puutarhassa ja saimme kuvattua sen läheltä.
Yksityinen puutarha ja metsän erikoisuudet
23. marraskuuta
Viidentenä päivänä suunnattiin erilaisen kuvaamisen pariin. Viimeisen tukaaniaamun jälkeen pakkasimme ja suuntasimme uusiin haasteisiin.
Ensimmäinen kohteemme oli upea puutarha keskellä asuinaluetta. Vuosien aikana isäntämme oli kasvattanut takapihastaan hämmästyttävän monimuotoisen puutarhan, joka houkuttelee vaikuttavan määrän lintuja. Ensikertalaiselle paikka on aina yllätys – pieni mutta elävä keidas talojen ympäröimänä.
Lintuja oli puutarhassa paljon jo meidän saapuessa. Pilvinen sää ja sade-ennuste kuitenkin muuttivat suunnitelmiamme. Sen sijaan että olisimme aloittaneet heti puutarhasta, ajoimme lyhyen matkan läheiseen metsään ennen sadetta ja palasimme puutarhaan myöhemmin iltapäivällä.
Metsässä keskityimme pienempiin lepakoihin ja pöllöihin. Meille näytettiin useita pieniä lepakkolajeja, kuten valkohankkoja (Honduran White Bat), teltantekijäleikkoja (Tent-making bat) sekä Pygmy Round-eared Bat -lepakoita, joille ei taida olla suomenkielistä nimeä. Valkoisia lepakoita ei usein näe, sillä valkohankko on toinen vain kahdesta aidosti valkoisesta lepakkolajista maailmassa. Näimme metsässä myös töyhtöpöllön (Crested Owl) sekä kultapöllöpoikueen (Spectacled Owl), vaikka tiheä kasvillisuus teki kuvaamisesta haastavaa.
Iltapäivällä palasimme puutarhaan, jossa lintujen aktiivisuus oli selvästi kasvanut. Kuvattuja lajeja olivat muun muassa kultapyrstöjä (Crested Oropendola), kastanjakultapyrstöjä (Montezuma Oropendolas), rikkitukaani (Keel-billed Toucans) sekä mustanokkatukaani (Yellow-throated Toucan), joka olikin puuttunut aiemmin matkalta.
Myös kolibrikuvaus oli tärkeä osa iltapäivää. Valon pysyessä vähäisenä käytettiin pientä lisävalaistusta kuvaamisen helpottamisesti. Kuvattuja lajeja olivat esimerkiksi mesikolibreja (White-necked Jacobin) ja pyrstöerakkokolibreja (Long-tailed Hermit). Päivän kruunuksi saimme vielä kuvata laiskiaisen, joka liikkui hitaasti puun latvassa puutarhan lähellä.
Sammakoita, käärmeitä ja aroja
24. marraskuuta
Kuudes päivä toi mukanaan täysin uudenlaisia kuvauskohteita ja tekniikoita. Aamu alkoi sammakoiden ja käärmeiden valokuvauksella, joka oli myös monelle uusi kokemus. Paikallinen oppaamme valmisteli salamakuvausjärjestelyt läheiselle farmille, jonka maastosta kuvattavat eläimet oli kerätty huolellisesti kuvaussessiota varten.
Käytetty kuvaustekniikka oli periaatteessa sama kuin kolibrien ja lepakoiden kuvauksessa, mutta kohteiden käyttäytyminen on hyvin erilaista. Sammakot ja käärmeet liikkuvat hitaasti, mikä antaa enemmän aikaa sommittelulle ja valon hallinnalle. Kuvattuihin lajeihin kuuluivat Costa Rican tunnetuimmat sammakot, kuten punasilmälehtisammakko, vihernuolimyrkkysammakko ja mansikkanuolimyrkkysammakko, sekä käärmeet kuten ripsipalmukyy ja side-striped Palm Pit Viper, jolle ei suomenkielistä nimeä löydy.
Salamakuvaus sopii erityisen hyvin matelijoille ja sammakkoeläimille. Monet näistä lajeista ovat luonteeltaan yöaktiivisia, ja salamakuvaus mahdollistaa kuvien ottamisen tummia taustoja vasten. Näin kuviin syntyy voimakas yövaikutelma, vaikka kuvaus tapahtuisi päiväsaikaan. Vaikka osa osallistujista suhtautui aluksi varauksella matelijoiden kuvaamiseen, osoittautui sessio lopulta sekä hauskaksi että yllättävän suosituksi.
Lounaan jälkeen jatkoimme matkaamme arojen suojelukeskukseen, jossa kuntoutetut ja vapautetut puna-arat (Scarlet Macaw) ja panamanarat (Green Macaw) liikkuvat yhä lähialueella antaen kuvaajille hyvät mahdollisuudet näiden harvinaisten lajien kuvaamiseen. Iltapäivän voimakkaan kuumuuden vuoksi aloitimme kuvaamalla puutarhassa vikkeliä kapusiiniapinoita (White-faced Capuchins). Nämä uteliaat ja leikkisät apinat vaativat kuvaajalta tarkkaavaisuutta, sillä hatut ja irtonaiset tavarat voivat nopeasti päätyä niiden leikkeihin mukaan. Kaikki kadonneet tavarat onneksi saatiin takaisin pienen odottelun jälkeen.
Ylänkö ja mayaketsaalit
25.–27. marraskuuta
Matkan seuraava vaihe vei Costa Rican ylängöille, jotka ovat yhden maan ikonisimman lintulajin, mayaketsaali (Resplendent Quetzal), elinaluetta. Verrattuna aiempiin kohteisiimme ilmasto oli huomattavasti viileämpi ja maisema selvästi erilainen, mikä toi mukanaan myös aivan uudenlaisen tunnelman.
Saapuminen ylängöille
Hotellille saapumisen ja lounaan jälkeen oli aika lisätä vaatetta ja aloittaa rauhallisella kuvaussessiolla hotellin ruokintapaikalla, keskittyen ylänköjen kolibreihin luonnonvalossa. Ruokinnalla vieraili muun muassa tulikurkkukolibreja (Fiery-throated Hummingbird), ruskopilvikolibreja (White-throated Mountain-gem) ja ruusukurkkukolibreja (Volcano Hummingbird).
Iltapäivällä oli tarkoitus vierailla paikallisen kahvilan ruokinnalla, mutta paikallisilta oppailta saadun tuoreen tiedon mukaan mayaketsaalit olivat viimeaikoina kuitenkin olleet aktiivisempia iltapäivisin, joten muutimme suunnitelmaa ja suuntasimme suoraan ketsaalien kuvausalueelle. Tällainen joustavuus on välttämätöntä lajin kanssa, jonka liikkeet riippuvat vahvasti säästä ja ravinnon saatavuudesta.
Mayaketsaalien tarkat esiintymispaikat vaihtelevat sen mukaan, missä villiavokadopuun hedelmät ovat kulloinkin kysiä. Tällä kertaa kuvauspaikalle pääseminen vaati noin 300 metrin nousun ylämäkeen. Rauhalliseen tahtiin nousu oli helpohko, mutta noin 2 700 metrin korkeus tuntui kuitenkin jonkin verran useimmilla osallistujilla. Paikalla on kuvauskatos penkkeineen ja vessoineen, mikä tarjosi mukavan tukikohdan iltapäivän kuvauksiin.
Saapuessamme paikalla oli jo useita mayaketsaaleita, mukaan lukien vanhoja koiraita pitkine pyrstösulkineen sekä nuorempia yksilöitä, joiden pyrstö oli vielä kehittymässä. Linnut pysyttelivät enimmäkseen syvällä kasvustossa, mikä rajoitti kuvausmahdollisuuksia, mutta saimme kuitenkin ensimmäiset kuvat lajista ja tärkeän alun tuleville päiville. Parantamisen varaa kuitenkin jäi!
Mayaketsaalien kuvauspaikka Costa Rican ylängöllä
Paluu mayaketsaalien pariin
Seuraava päivä alkoi rauhallisella aamukäynnillä paikallisen kahvilan ruokinnalla, jossa saimme kuvailla melkolailla omissa oloissamme. Kuvattavaksi tuli kolibreja ja muita ylänköjen lajeja. Nähtyihin lintuihin kuuluivat muun muassa terhotikka (Acorn Woodpecker), isojalkasirkku (Large-footed Finch), hopeakurkkutangara (Silver-throated Tanager) sekä odotettu smaragditukaani (Emerald Toucanette), joka valitettavasti näyttäytyi vain lyhyesti.
Lounaan jälkeen palasimme toisen kerran mayaketsaaleille. Olosuhteet olivat aiempaa paremmat, ja iltapäivän aikana komea vanha koirasketsaali asettuikin avoimelle oksalle suoraan eteemme, tarjoten viimein selkeitä kuvausmahdollisuuksia. Vaikka sää pysyi vaihtelevana, oli sessio selkeä parannus edelliseen päivään verrattuna.
Viimeinen aamu mayaketsaalien parissa
Tämä oli viimeinen aamu mayaketsaalien kanssa. Lähdimme hotellilta aikaisin, jo kello 5.15, kohti matkan viimeistä ketsaalisessiota. Aikainen herätys teki ylämäkikävelystä tavallista raskaamman tuntuisen, mutta tasaisella ja rauhallisella tahdilla etenemällä pääsimme lopulta perille kuvauspaikalle.
Aikainen lähtö kannatti ehdottomasti. Vaikka aamulla havaitsimme vähemmän lintuja kuin iltapäivän sessioissa, yksi yksilö riitti. Täysikasvuinen koiras pitkine pyrstösulkineen asettui kauniisti oksille suoraan eteemme. Se viipyi ensin hetken yhdellä oksalla ja siirtyi sitten toiselle, jossa se pysytteli pidempään. Saimme ihailla ja kuvata tätä vaikuttavaa lintua noin 15 minuutin ajan hyvin läheltä. Aamu tarjosi erinomaiset kuvausmahdollisuudet kaikille osallistujille.
Myös smaragditukaani näyttäytyi läheisessä puussa, mutta pysytteli niin syvällä lehdistössä, että kuvaaminen osoittautui haastavaksi.
Monet matkanjärjestäjät vierailevat mayaketsaalien luona vain kerran tai kahdesti, mutta meille oli varattu kolme erillistä kuvaussessiota. Mayaketsaali on yksi Costa Rican ikonisimmista lintulajeista, ja onnistuneiden kuvien saaminen on usein vaativaa sekä vahvasti riippuvaista sääolosuhteista.
Lounaan jälkeen oli aika jatkaa matkaa kohti lämpimämpiä olosuhteita ja seuraavaa kohdetta, Tárcoles-jokea.
Tárcoles-joki
28. marraskuuta
Päivä omistettiin jokiristeilyille Tárcoles-joella. Teimme kaksi erillistä risteilyä, joiden ansiosta pääsimme kuvaamaan joella hyvin erilaisissa valaistus- ja tunnelmaolosuhteissa.
Varhain aamulla lähdimme ensimmäiselle risteilylle nauttimaan joen rauhallisesta aamunkoiton tunnelmasta. Vene oli varattu yksinomaan ryhmällemme, mikä tarjosi runsaasti tilaa valokuvaukseen. Joki oli tyyni, ja pehmeä aamunvalo loi erinomaiset olosuhteet monien lajien kuvaamiseen. Päivän kohokohtiin kuuluivat ruusukapustahaikara (Roseate Spoonbill), isotiikerihaikara (Bare-throated tiger heron), kruunuyöhaikara (Yellow-crowned night heron), viherkalastaja (Green kingfisher) ja isoviherkalastaja (Amazon kingfisher).
Keskipäivällä pidimme tauon ja palasimme joelle iltapäivällä, jolloin veneliikenne oli jo vilkkaampaa ja tunnelma selvästi erilainen. Toisen risteilyn aikana jatkoimme joen tutkimista ja saimme hyviä kuvausmahdollisuuksia krokotiileista ja vaaleakarakaroista (Yellow-headed caracara).
Etsimme myös ruuhinokkia (Boat-billed heron), mutta vaikka löysimmekin lintuja, niin tällä kertaa ne pysyttelivät syvällä kasvillisuudessa eivätkä tarjonneet kuvausmahdollisuuksia. Päivän päätteeksi vietimme viimeiset valot tarkkaillen ruskopelikaaneja ja ihaillen joen yllä avautuvaa auringonlaskua ennen paluuta satamaan.
Hyvästi Costa Rica
- marraskuuta
Viimeinen aamu oli rauhallinen ja kiireetön. Osallistujat lähtivät lentokentälle omien lentoaikataulujensa mukaan. Ensimmäinen kuljetus lähti varhain aamulla, toinen myöhemmin hotellista uloskirjautumisen aikaan.
Kokonaisuutena matka tarjosi erinomaiset kuvausmahdollisuudet kaikille osallistujille. Costa Rica vastasi lupaukseensa: poikkeuksellista biodiversiteettiä, vahvoja värejä ja monipuolisia kuvaustilanteita lyhyiden siirtymien sisällä.
Oppaan näkökulmasta matka vahvisti jälleen, miksi Costa Ricasta on tullut yksi henkilökohtaisista suosikkikohteistani. Perinteisen lintukuvauksen ja huolellisesti suunniteltujen salamakuvaussessioiden yhdistelmä, yhdessä mukavan majoituksen ja hyvin järjestettyjen kuvauspaikkojen kanssa, tekee Costa Ricasta kohteen, johon on ilo palata uudelleen.
Lopulta matka oli hyvin antoisa. Valokuvausmatkamme ei ollut niinkään lajilistan täyttämistä, vaan aikaa kuvauspaikoilla – samoihin paikkoihin palaamista, käyttäytymisen havainnointia sekä valon, sään ja luonnon rytmin seuraamista.
Jos haluat kokea Costa Rican itse
Tämä matka kertoi hyvin vuoden 2025 matkastamme Costa Ricassa: huolellisesti valitut kohteet ja riittävästi aikaa kuvaamiseen ilman kiirettä.
Palaamme Costa Ricaan yleensä marraskuussa pienryhmämuotoisilla valokuvausmatkoilla, jotka rakentuvat samojen periaatteiden varaan kuin tässä tarinassa.
Lisätietoa tulevasta Costa Rican luontokuvausmatkastamme löydät täältä.
Lähelle luontoa – Finnature
Kirjoittaja: Kaisa Peltomäki
Kaisa Peltomäki on ammattiluontokuvaaja ja Finnaturen toimitusjohtaja. Hän on opastanut luontokuvaajia Suomessa ja eri puolilla maailmaa yhdistäen vahvan kenttäkokemuksen syvään kunnioitukseen luontoa ja valokuvausta kohtaan.
Työnsä kautta Kaisa haluaa tuoda ihmiset lähemmäs luontoa – ei ainoastaan vaikuttavien kuvien, vaan myös upeiden luontokokemusten kautta, jotta me kaikki voisimme kunnioittaa luontoa.
Voit seurata Kaisan työtä Instagramissa ja Facebookissa, joissa hän jakaa kuvia ja tarinoita valokuvausmatkoilta ja kenttätyöstä.
Kirjoittaja kaisa