Close X

Blogi

Finnaturen matkassa maailmalle

Tiesitkö, että kotimaisen kojuvalikoiman lisäksi tarjoamme laadukkaita kuvausmatkoja ympäri maailman? Matkanjärjestäjänä olemme olleet pioneereina monessa suositussa kuvausmatkakohteessa, kuten Hokkaidon saarella Japanissa sekä Zimangassa, Etelä-Afrikassa. Matkavalikoimamme kasvaa sitä mukaa kun käymme kokeilemassa uusia kohteita itse, ja nykyään kanssamme pääsee myös jokaisen luontokuvaajaan unelmakohteeseen Costa Ricalle.

Katso alta jännittävät matkakohteemme vuodelle 2026!

Hokkaidon kuvausmatkallamme Japaniin pääsee kuvaamaan mahtavia kuningasmerikotkia. Kuva: Jari Peltomäki.

Uskomaton Hokkaido, Japani

17.-27.2.2026, Japani

Talvinen Hokkaidon saari tarjoaa unohtumattomia kuvausmahdollisuuksia – siksipä palaamme saarelle jo 14. kertaa! Kuvausmatkamme pääkohteena ovat linnut, joita pääsee hämmästyttävän lähelle. On lähes mahdotonta kuvitella, paljonko kunngasmerikotkia ja merikotkia voi olla ilmassa yhtä aikaa, tai miten lähelle kotoista laulujoutsenta voi päästä! Lisäksi mantsuriankurjet ovat kuin taulusta ja vain mielikuvitus on rajana kuvauksessa.

Kuvausmatka talviselle Hokkaidolle on kuin sadusta. Maisemat ja japanilainen vieraanvaraisuus toivottavat matkailijan tervetulleeksi. Tällä matkalla koet todella ystävälliset paikalliset ihmiset, uskomattoman herkullisen japanilaisen ruoan sekä rentouttavat japanilaiset kylpylät pitkien kuvauspäivien jälkeen. Yövymme jokaisessa kohteessa kaksi yötä matkan aikana, jolloin matkan tahti on rento. Finnaturen pitkän kokemuksen ansiosta kyseessä on matka, jota et koskaan unohda!

Katso lisätietoja ja varaa Uskomaton Hokkaido, Japani-kuvausmatka verkkokaupastamme.

Muista myös Hokkaidon matkamme jatkomatka – Kylpevät japaninmakakit Jigokudanissa!

Zimanga Big Five & Birds
Zimanga on tunnettu huippulaadukkaista kuvauskojuistaan jotka tarjoavat uskomattomia kuvausmahdollisuuksia! Kuva: Jari Peltomäki.

Zimanga – Afrikan parhaat piilokojut

29.10.-6.11.2026, Etelä-Afrikka

Zimangan yksityinen suojelualue on epäilemättä yksi Afrikan parhaista kuvauskohteista. Täällä pääsee kuvaamaan niin halutun ”Big Fiven” kuin uskomattoman määrän eri lintulajeja. Vierailimme täällä ensimmäisten joukossa vuonna 2017 ja nyt on aika palata ja lisätä matka takaisin valikoimiimme!

Tämä kuvausmatka on täydellinen yhdistelmä eksoottisia kuvauskohteita huippuluokan piilokojuista sekä safareilta kuvaten, unohtamatta mukavaa majoitusta suojelualueen sisällä.

Katso lisätietoja ja varaa Zimanga – Afrikan parhaat piilokojut-kuvausmatka verkkokaupastamme.

Valokuvausmatka Costa Rica
Costa Rican matkalta ei värejä puutu! Tämä luontokuvaajan paratiisi tarjoaa upeita kuvauskohteita päivästä toiseen. Kuva: Kaisa Peltomäki.

Värikäs Costa Rica

19.-29.11.2026, Costa Rica

Luonnonkaunis Costa Rica tarjoaa unohtumattomia valokuvauselämyksiä kävijöilleen. Costa Rica on tunnettu värikkäistä linnuistaan ja upeista sammakoistaan. Paketoimme parhaat palat tähän matkaan!

Matkakohteena Costa Rica on todella mukava – kaikki toimii, ruoka on hyvää ja voit keskittyä kuvaukseen. Tällä matkalla yövymme kaksi yötä jokaisessa kohteessa – rento ohjelmamme vie meidät tukaanien ja kuningaskondorien luota ylängön ketsaaleille sekä Tyynenmeren rannikolle ruuhinokkien ja karakarojen seuraan, tietenkään kolibreja ja sammakoita unohtamatta!

Katso lisätietoja ja varaa Värikäs Costa Rica-kuvausmatka verkkokaupastamme.

Testissä uusi OM SYSTEM 50–200mm F2.8 IS PRO. Kompakti koko ja kevyt paino tekevät siitä erinomaisen kumppanin pitkiin kuvauspäiviin.
Kuva: Jari Peltomäki

Testissä OM System 50-200mm f/2.8 IS PRO

Jännittäviä uutisia kuvaajille: OM System on julkaissut uuden M.Zuiko Digital ED 50-200mm f/2.8. IS PRO-objektiivin! Testasimme linssin ja totesimme, että tässä on objektiivi, jota moni luontokuvaaja on kaivannut. Objektiivin valovoimaisuuden ja laajan polttovälin ansiosta se sopii luontokuvauksen laidasta laitaan. Olitpa sitten kojussa odottamassa lintuja lähietäisyydelle, seuraamassa huuhkajaa yöllisellä lennolla, tai ikuistamassa perhosia niityllä – tämä objektiivi tuottaa teräviä tuloksia ilman tarvetta vaihtaa kalustoa. Kompakti koko ja kevyt paino tekevät siitä erinomaisen kumppanin pitkiin kuvauspäiviin niin tropiikissa kuin kotimaassakin!

Lue lisää Kaisan kokemuksia edellisestä blogikirjoituksestamme!

Kirjoittaja pirita

Aiemmat julkaisut

10.11.2025

Kotkakuvaus eri sesongeissa – vuodenkierto kotkakojuilla

Usein kysytään, mikä on paras aika kuvata kotkia. Todellisuudessa yhtä oikeaa vastausta ei ole – …

Lue lisää

30.10.2025

Tiikereitä etsimässä – tutustumismatka Intian valokuvauskohteisiin

Etsimme jatkuvasti Finnaturelle uusia luontomatkailu- ja valokuvauskohteita ulkomailta, ja yksi pitkään mielessä ollut vaihtoehto on …

Lue lisää

13.10.2025

Finnaturen matkassa maailmalle

Tiesitkö, että kotimaisen kojuvalikoiman lisäksi tarjoamme laadukkaita kuvausmatkoja ympäri maailman? Matkanjärjestäjänä olemme olleet pioneereina monessa …

Lue lisää

12.9.2025

Testissä OM SYSTEM 50–200mm F2.8 IS PRO

Ennen kuin OM SYSTEM virallisesti julkaisi uuden 50–200mm F2.8 IS PRO -objektiivin, meillä oli Jarin …

Lue lisää