Tiikereitä etsimässä – tutustumismatka Intian valokuvauskohteisiin
Etsimme jatkuvasti Finnaturelle uusia luontomatkailu- ja valokuvauskohteita ulkomailta, ja yksi pitkään mielessä ollut vaihtoehto on ollut Intia. Intian tiikerit ovat monen luonto- ja valokuvausmatkailijan haave, ja useat matkanjärjestäjät tarjoavatkin tiikerikuvausmatkoja Intiaan.
Kun saimme kutsun osallistua Global Wildlife Fair -tapahtumaan Delhissä esiintyjinä, meillä oli erinomainen mahdollisuus yhdistää messumatkaan myös tutustumismatka uusiin valokuvauskohteisiin.
Heti alkuun on sanottava, että vierailu Intiassa oli antoisa. Maa on kaunis, luonto uskomattoman monipuolinen ja ruoka erinomaista – ainakin jos tykkää mausteisesta ruuasta! Myös Global Wildlife Fair oli mielenkiintoinen yhdistelmä messuja, tärkeää tutkimustietoa ekoturismin kehittämisestä sekä kuvaesityksiä eri puolilta maailmaa.
Bharatpur ja Keoladeon kansallispuisto
Messujen jälkeen kävimme tutustumassa mahdollisiin valokuvauspaikkoihin Intiassa. Aloitimme matkan noin neljän tunnin ajolla Bharathpuriin, jossa päätavoitteena oli päästä kuvaamaan erityisesti erilaisia haikaroita ja muita vesilintuja. Tiesimme, että ajankohta oli hieman aikainen lintujen pääsesongille, mutta silti lintuja riitti kuvattavaksi mukavasti. Ehkä kuvaajia ajatellen syksy pesivine haikaroineen tarjoaa jopa enemmän kuvattavaa, kuin pääsesongin suuren vesilintuparvet.
Keoladeon kansallispuisto oli mukavan rauhallinen tähän aikaan vuodesta, ja saimme viettää aikaa kuvauspaikoilla ilman suurempia turistimassoja. Puistossa käytettävät riksat ovat nykyisin sähköisiä, ja pääsimme kävelemään pitkällä kosteikkoalueella pääosin rauhassa. Välillä paikallisten koululaisryhmien innokkuus tosin keskeytti hetkeksi kuvaamisen.
Kansallispuiston ulkopuolella sijaitsevat kuvauspaikat taas olivat kuvausmahdollisuuksistaan huolimatta ainakin suomalaiseen rauhaan tottuneelle melko haastavia. Kapean intialaisen tien varressa seisoessa sai jatkuvasti varoa molempiin suuntiin kaahaavia autoja, traktoreita ja moottoripyöriä. Näihin paikkoihin emme haluaisi ryhmän kanssa – kontrasti rauhallisen Keoladeon puiston ja meluisien teiden välillä oli valtava.
Kaiken kaikkiaan alueella riitti mukavasti kuvattavaa, vaikka valokuvaajan kannalta ehkä sellainen yksi todellinen “super highlight” -laji puuttuu. Etenkin pesivät aasianiibishaikarat tarjosivat kuitenkin upeita kuvaushetkiä, ja lintuharrastajalle Keoladeon kansallispuisto on sesonkiaikaan varmasti todellinen paratiisi, tarjoten loputtomasti nähtävää ja kuvattavaa.
Ranthamboren kansallispuisto – Bengalin tiikeriä etsimässä
Bharathpurista jatkoimme matkaa Ranthamboren kansallispuistoon, kohti yhtä luontokuvaajan unelmakohdetta. Tavoitteenamme oli tietenkin nähdä ja kuvata tiikeri – suuri ja voimakas kissaeläin, jota ei enää monessa maassa tavata luonnossa. Tarkemmin kyseessä on Bengalin tiikeri, yksi yhä elossa olevista tiikerin alalajeista. Ihminen on valitettavasti hävittänyt jo kolme kahdeksasta tiikerin alalajista sukupuuttoon.
Teimme kolme safaria Ranthamboren kansallispuiston pääalueille. Puisto on jaettu kymmeneen eri sektoriin, ja ajoneuvojen määrää on rajoitettu noin 140 autoon per safariaika (aamu/ilta). Autot jakautuvat eri sektoreille, mikä on erittäin positiivinen ratkaisu, sillä se vähentää ruuhkaa – etenkin tiikerihavaintojen yhteydessä!
Yhdelle zonelle pääsee noin 15 autoa. Tämä on huomattavasti hallitumpi määrä kuin joissain muissa maissa, joissa “highlight”-lajia saattaa pahimmillaan “metsästää” jopa 50–100 safariautoa samaan aikaan, joten alle 15 autoa on varsin inhimillinen. Voitte vain kuvitella sen ruuhkan ja kaahaamisen, kun tieto havainnosta leviää ruuhkaisemmissa paikoissa! Rajoitettu ajoneuvomäärä on siis suuri etu sekä luonnon että kuvaajien kannalta.
Puistossa käytetään kahden kokoisia ajoneuvoja: kuuden hengen safari-autoja ja 20 hengen cantereita. Jos olet menossa kuvaamaan, kannattaa ehdottomasti maksaa enemmän pienemmästä autosta – isossa autossa kuvausmahdollisuudet ovat rajallisemmat. Nämä pienet yksityiskohdat selittävät myös usein valokuvausmatkojen ja tavallisten katselusafareiden hintaeroja.
Suosituimpia ja vanhimpia alueita ovat zonet 1–5. Niillä on perinteisesti eniten tiikerihavaintoja, ja siksi myös eniten ihmisiä. Kannattaa siis kiinnittää huomiota siihen, mille alueille omat safarit varaat. Teimme safarit alueille 2, 3 ja 4. Meillä oli hieman huonoa onnea – ensimmäisenä päivänä emme nähneet tiikeriä, vaikka viereisellä alueella havainto olikin tehty. Mutta tätä luontokuvaus on! Siksi kannattaa aina varata useampi safari, jotta mahdollisuudet Bengalin tiikerin kuvaamiseen kasvavat. Sama pätee oikeastaan kaikkeen kuvaukseen useampi safari tai kojupäivä antaa aina paremmat mahdollisuudet kuin vain yksi yritys.
Alueen tiet ovat melko huonossa kunnossa, joten varaudu tärisevään ja pölyiseen ajoon. Pidä kamerasta lujasti kiinni ja nauti matkasta, vaikka mitään erityistä ei näkyisikään – safari itsessään on elämys. Hyvä opas pystyy näyttämään paljon muutakin kuin pääkohteen, mutta toisinaan päälajin etsiminen vie kaiken huomion. Aamulla pääsimme kuitenkin kuvaamaan hyvin lintuja ja peuroja. Safarilla kannattaakin keskittyä siihen, mitä on tarjolla.
Viimeinen toivomme oli siis kolmannessa safarissa, sektorilla neljä. Illalla alueen naaraan jäljet olivat johtaneet sinne, joten odotukset olivat korkealla. Jonkin aikaa ajettuamme näimme jäljet – ja hetken päästä myös itse tiikerin, jonka osa autoista oli löytänyt hieman ennen meitä.
Ensin kuulimme tiikerin mouruavan metsässä. Kyseessä oli naaras, jolla oli kaksi lähes täysikasvuista poikasta – ja emä kutsui poikasiaan. Komeaa kuunneltavaa, vaikka tiikeriä ei vielä näkynyt.
Lopulta tiikeri löytyi tiheästä pensaikosta. Koska saavuimme paikalle kolmantena autona, näkymä oli lähinnä takajalat ja hännänpää oksien lomassa. Lisää autoja saapui nopeasti, ja hetken kuluttua paikalla oli jo kymmenkunta autoa – todennäköisesti vain ensimmäisestä autosta tiikeri näkyi kunnolla. Hetken päästä tiikeri jatkoi matkaansa. Tästä alkoikin ralli ja ja kaikkien toive osua siihen parhaimpaan paikkaan juuri omalla autollaan.
Kun tiikeri lopulta löytyi, se oli onnksi hieman avoimemmalla paikalla. Meidän kuskimme oli sen verran röyhkeä, että ajoi kahden muun safariauton eteen. Täytyy myöntää, että tunsin pientä häpeää, kun muut jo kuvasivat autoistaan tiikeriä ja me kurvasimme siihen eteen. Toisaalta se tarjosi meille erinomaiset kuvausmahdollisuudet, joten en kai voi valittaa?
Saimme seurata lepäävää tiikeriä hetken ennen kuin se taas lähti liikkeelle. Tiikeri käveli rauhallisesti autoletkan etuosan edestä, jatkaen hetken tietä pitkin ja kadoten metsään. Koska olimme paikalla seitsemäntenä autona, tiikeri katosi nopeasti autojen taakse. Tiedän, että kuivaan aikaan tiikerin näkeminen on todennäköisesti hieman helpompaa, mutta meidän matkamme ajankohta määräytyi messujen mukaan. Kokonaisuutena kokemus oli kuitenkin upea – Bengalin tiikeriä ei näe eikä kuvaa ihan joka päivä!
Jaipur ja hyvä onni leopardin kanssa
Matkan viimeisen yön ennen paluuta Delhiin vietimme Jaipurissa. Viimeisenä aamuna suuntasimme Jhalanan Leopardipuistoon, jossa elää arviolta noin 40 leopardia. Täällä meillä kävi todellinen tuuri: oppaamme kuuli riikinkukon varoitusäänen, ja sen perusteella löysimme leopardin heti aamusta.
Saimme ihailla tätä upeaa ja arkaa eläintä noin kymmenen minuutin ajan ennen kuin muut autot saapuivat paikalle ja leopardi katosi pusikkoon. Ilmeisesti olimme aamun ainoat, jotka leopardin näkivät – unohtumaton hetki luontokuvaajalle!
Hjalanassa käytössämme oli sähköjeeppi, joka nosti safarikokemuksen aivan uudelle tasolle. Sähköautolla ajaessa puiston äänimaailma pääsi oikeuksiinsa – linnunlaulu, varoitusäänet ja metsän hiljaisuus kuuluivat selvästi. Kaikilla ei vielä ollut sähköautoja käytössä, joten puistossa liikkuu sekä perinteisiä että sähköisiä jeeppejä.
Pohdintaa – millaisia matkoja haluamme tarjota asiakkaillemme?
Matka oli kokemuksena mahtava – on aina upeaa päästä kuvaamaan suuria kissaeläimiä, kuten Bengalin tiikeriä. Silti jäimme Jarin kanssa pohtimaan valokuvaajina, oppaina ja Finnaturen omistajina: onko tämä kuitenkaan sellaista luontokuvausta, jota haluamme asiakkaillemme tarjota?
Tiikerikuvaus Intiassa on stressaavaa ja kilpailuhenkistä, kun safariautot taistelevat parhaista kuvauspaikoista. Safari on usein rytyytystä pitkin pölyisiä puistoteitä ja kilpailua muiden autojen kanssa parhaista kuvauspaikosita. Ja tottahan se on, että harmittaa, jos muut ovat nähneet tiikerin ja oma alue jää ilman havaintoja – tai vielä enemmän ottaa päästä, jos olet väärässä autossa ja tiedät tiikerin olevan aivan pensaan takana, mutta et silti näe sitä.
Tiikerikuvaus on haluttua, mutta lopulta vaikka Intia on kaunis maa, täytyy nostaa esiin kaksi varjopuolta, joista ei niin paljon puhuta – ilmansaasteet ja vatsataudit. Ilma on monin paikoin, jopa kansallispuistoissa, hyvin saastunutta, ja osittain tilanne on huomattavasti pahempi kuin moni länsimaalainen osaa edes kuvitella. Olen itse hajuallergikko, ja vaikka mitään varsinaista keuhkosairautta / astmaa ei ole, olo oli ajoittain kuin kala kuivalla maalla. Osasin odottaa tätä Delhiltä, mutta yllätyin, että ongelmia oli myös kansallispuistoissa. Jos siis olet astmaattinen tai sinulla on muuten hengitysteiden kanssa on ongelmia, kannattaa Intian matkaa harkita ehkä kaksi kertaa ennen matkan varaamista.
Myös ruoka voi olla länsimaalaisille haastavaa. Vaikka olimme varovaisia salaattien, kuorimattomien hedelmien ja maitotuotteiden kanssa, ei vatsavaivoilta täysin vältytty. Intiassa vatsataudit ovat turisteilla yleisiä ja osin myös varsin rajuja. On sanomattakin selvää, ettei ole mukavaa viettää suurinta osaa valokuvausmatkasta hotellihuoneessa tai saada ripulia keskellä kansallispuistoa, jossa vessoja ei juuri ole tarjolla.
Turismi on todennäköisesti pelastanut Bengalin tiikerin sukupuutolta. Matkailu tuo alueille tuloja, joiden ansiosta tiikeriä siedetään ja suojellaan. Tiikerikuvausmatkat ovat kysyttyjä, ja upean päälajin ansiosta ne olisi varmasti helppo myydä.
Kysyimme kuitenkin toisiltamme, haluaisiko kumpikaan meistä vetää tiikerikuvausmatkaa Intiaan. Vastaus oli yksiselitteinen – emme haluaisi. Tiikerikuvaus on meille liian stressaavaa ja kaukana siitä tavasta, jolla itse näemme luontokuvauksen: rauhallisena, luontoa kunnioittavana ja eläinten ehdoilla tapahtuvana kokemuksena. Ja koska emme aidosti nauttineet kokemuksesta ja toisaalta saasteiden ja vatsatautien takia matkaan liittyy monta muutakin negatiivista puolta, emme kumpikaan voisi allekirjoittaa matkaohjelmaa.
Haluamme keskittyä rauhallisempiin luontomatkoihin, matkoihin joissa eläimiä ei jahdata monen auton voimin, vaan odotetaan kärsivällisesti ja arvostetaan luonnon omaa rytmiä. Sillä lopulta juuri siinä – hiljaisuudessa, odotuksessa ja hetkessä – syntyy se todellinen luontokuvauksen taika.
Silti ymmärrämme hyvin, miksi toiset yritykset järjestävät tiikerisafareita, ja miksi niin monet valokuvaajat haaveilevat näiden upeiden eläinten näkemisestä ja kuvaamisesta. Tiikeri on valtavan voimakas eläin, ja sen etsimisen jännitys on kiistatta ainutlaatuista.
Meille tämä matka kuitenkin vahvisti sitä, mihin uskomme: haluamme tarjota matkoja, joissa etusijalla ovat rauha, eettisyys ja odottamisen ilo – sillä juuri niissä hetkissä syntyy se todellinen luontokuvauksen taika.
Kirjoittaja: Kaisa Peltomäki
Toimitusjohtaja, Finnature | Ammattiluontokuvaaja | OM SYSTEM -ambassador
Kaisa on opastanut luontokuvaajia sekä Suomessa että maailmalla, välittäen asiantuntemustaan ja rakkauttaan luontoon jo yli 10 vuotta. Ammattikuvaajana hänen tavoitteenaan on tuoda luonto lähelle ihmisiä kuvien kautta – ja näin auttaa ihmisiä löytämään luontosuhteensa.
Kirjoittaja kaisa