fbpx
Close X
Suokukko Liminganlahti
PIILOKOJUT

Suokukko

Kevään kohokohta - suokukkojen upea soidin!

Kuvittele barokkihenkiset suokukkokoiraat pörhistelemässä toisilleen aamuauringossa. Jokainen koiras on erilainen ja naaraisiin on tehtävä vaikutus nyt. Upeat koiraat pörhistelevät, hyppivät ja taistelevat, välillä jäätyen kokonaan paikoilleen naaraiden ympärillä. Elegantit liikkeet ja upeat puvut kruunaavat tämän uskomattoman keväisen näytelmän Liminganlahdella.

 

Kiivas kevätsesonki!

Suokukkojen soidin Liminganlahdella ajoittuu toukokuulle. Ensimmäiset suokukot saapuvat muutolta yleensä toukokuun ensimmäisen viikon aikana ja suokukkoja voi kuvata kesäkuun alkuun saakka.

Nämä uskomattoman upeat linnut vievät meidät mielikuvissa aina barokkiaikaan saakka. On helppo ymmärtää mistä naisten koreat vaatteet ovat saaneet inspiraationsa, kun katsoo suokukkojen upeita kauluksia! Nämä herrat pöyhkeilevät häpeämättä vaatteillaan. Suokukko on kauneudesta innostuneen kuvaajan unelma! Upeat höyhenpuvut yhdistettynä soidintanssiin ja heijastekuviin herättävät luovuuden.

Soidin noudattaa samanlaista hiearkiaa kuin kanalintujen ryhmäsoidin, jossa vahvimmat koiraslinnut taistelevat ja hyppivät toisiaan vasten soitimen keskustassa. Ympärillä toiset taisteluparit sijoittuvat soitimen keskustan ympärille ja meno onkin ajoittain aika villiä!

Soidinkojut

Soidinkojuista pääset kuvaamaan suokukkojen soidinta suokukkojen perinteisellä soidinpaikalla Liminganlahdella. Tällä paikalla otat upeat kuvat soidintanssista, hypyistä ja taisteluista. Suokukot soidintavat rantapenkereen päällä, joten pääsemme kuvaamaan lintujen tasolta.

Soidinmenojen kuvaaminen on mahdollista aivan aamun ensi hetkistä alkaen ja meno onkin parhaimmillaan aikaisin aamulla. Matalalta paistava aurinko tuo mahtavasti esiin suokukkokoiraiden värikkäät juhlapuvut komeine yksityiskohtineen. Aamulla tällä kuvauspaikalla on myötävalo.

Soidinpaikalla on 4 kahdenhengen kojua. Soidinkojuista suokukkoja kuvataan kuvausaukoista. Kojuun tarvitset mukaan oman kuulapään tai videopään. Kojut lämpeävät geelikynttilöillä, ja wc-tarpeita varten kojuissa on kannelliset vessa-astiat. Kävelymatka parkkipaikalta kojulle on n. 300m, ja kävelymatkalle tarvitaan kumisaappaat.

Aamulla paikalla on myötävalo. Katso kuvia suokukkojen soidinkojuista Flickr-galleriastamme!

Rantakojut

Rantakojut sijaitsevat soidinkojujen lähistöllä tulvaniityllä. Vaikka rantakojut tunnetaan heijastekuvista, innostuvat suokukkokoiraat usein soimaan myös rantakojujen edessä ruokaileville naaraille!

Rantakojuista pääset kuvaamaan kahdelta eri korkeudelta; aivan matalasta kuvakulmasta tai matalalla tuolilla istuen. Tämä luo mahdollisuudet monipuolisiin kuviin. Ylempää saat kauniit heijastekuvat linnuista vedessä, alempaa pääset aivan silmän tasolle mukavasti hyvän piilokojun suojasta. Kojujen ikkunat antavat länteen päin, ja kirkkaina iltoina paikalla on tunnelmallinen auringonlaskun vastavalo.

Muita kahlaajia, joita rantakojuista voi kuvata, ovat mustapyrstökuiri, liro, punajalkaviklo, mustaviklo, valkoviklo, kuovi ja töyhtöhyyppä. Myös harvinaisempi lampiviklo ja vesipääskyjä on tallentunut muistikorteille täällä muutaman kerran! Lisäksi näistä kojuista on kuvattu sorsalintuja ja lokkeja.

Rannassa on  2 kahden hengen kojua ja 4 yhden hengen kojua. Kahden hengen kojuista kuvataan kuvausaukosta, yhden hengen kojuissa on puolestaan kuvataan lasin läpi.

Kaikkiin rantakojuihin tarvitset mukaan oman kuulapään, yhdenhengen kojuihin myös jalustan, ellet halua kuvata kokonaan käsivaralta.  Kojuissa on kannelliset vessa-astiat sekä geelikynttilät lämmitystä varten. Kävelymatka parkkipaikalta kojuille on n. 200m.

Rantakojuilla on aamulla myötä/sivuvalo ja illalla vastavalo. Katso kuvia suokukkojen rantakojuista Flickr-galleriastamme!

Suositeltavat varusteet

Suokukkojen kuvauskojut sijaitsevat keskellä Liminganlahden rantaniittyjä, jolloin aikaisin aamulla voi olla kylmä. Lämpötila voi olla nollassa ja ilma on kostea. Varaudu lämpimällä vaatetuksella: pipo, hanskat, villapaita, villasukat. Ranta on usein märkä ja mutainen, ja suosittelemme käytettäväksi kumisaappaita. Kumisaappaat tulee ehdottomasti muistaa ottaa pois jalasta kojuun mennessä jotta rantaliete ei likaa kojujamme. Kojuista löytyy crocseja käytettäväksi, tai voit ottaa omat sisäjalkineet mukaan.

Kaikki polttovälit välillä 24-800mm ovat käyttökelpoisia rantakojuilla, soidinpaikalle suosittelemme yli 300mm polttoväliä. Etäisyys lintuihin vaihtelee ja voi olla rantakojuilla 5-20 m, soidinpaikalla noin 15-20 m.

Mikäli sinulla on useampia objektiiveja, kannattaa ottaa mukaan esimerkiksi 70-200 mm ja 500 mm yhdistelmä + mahdolliset telejatkeet. Lasin läpi kuvattaessa yhden hengen rantakojuissa objektiiveja voi vapaasti vaihdella.

Ota mukaan oma kuula/videopää. Lisäksi  yhdenhengen rantakojuihin oma jalusta, ellet kuvaa käsivaralta.

Varaa paikkasi huhtikuussa!

Pääsääntöisesti suokukkokojumme ovat ryhmien käytössä. Avaamme varauskirjat yksittäisille asiakkaille aina huhtikuun alussa. Sesonkin on lyhyt, joten varaa paikkasi ajoissa!

130 € / henkilö / kuvaussessio

220 € / henkilö / kaksi kuvaussessiota: ilta + aamu

Kojuvuokra maksetaan kokonaisuudessaan varattaessa. Annamme BirdLife Suomen jäsenyhdistysten ja Pohjoisen Luontokuvaajat Ry:n jäsenille -10% alennuksen normaalihintaisesta kojuvuokrasta. Huomaa, että piilokojut voit maksaa myös ePassilla tai Smartumilla.

Kojuvuokra sisältää yhden kuvauspaikan. Aiemmin vierailleet kuvaajat voivat sovittaessa mennä kojulle omatoimisesti. Aamusessio alkaa jo ennen auringonnousua ja kojussa saa olla  klo 12 asti, ja ilta aloitetaan noin kello 17 ja kuvata saa auringonlaskuun asti.

Jos vierailet suokukkokojuillamme ensimmäistä kertaa, perimme ensimmäisestä käyntikerrasta 50 € opastus- ja perehdyttämismaksun. Maksu jakautuu ryhmän kesken. Kysy toimistolta päiviä, jolloin muitakin asiakkaita on menossa kuvamaan, niin katsotaan, josko löytyisi kavereita jakamaan saattelumaksu tai jos oppaamme olisi samana päivänä menossa kojuille ryhmän kanssa, jolloin saattelumaksua ei tule!

Varaa suokukkokoju Finnaturen webshopista tai sähköpostitse osoitteesta info@finnature.fi tai puhelimitse 045-129 4264. Kun varaat meiltä suokukkokojun, saat toimistoltamme ohjeistuksen suokukkojen kuvaamiseen!

Maakotka

Kuvaa maakotkia Suomen upeimmasta kuvauskojusta

Lue lisää

Suokukko

Suokukkokojuistamme kuvaat soidinta ja tunnelmallisia vastavalokuvia mukavasti

Lue lisää

Kanahaukka ja huuhkaja

Metsäkojumme tähtilajit ovat harvoin kuvatut kanahaukka ja huuhkaja

Lue lisää

Kuvausmatkat

Järjestämme upeita kuvausmatkoja ulkomaille - kysy myös räätälöityjä matkoja!

Lue lisää

Valokuvauskurssit

Tule oppimaan kuvaamista ammattilaisen johdolla mahtaviin kuvauskohteisiin

Lue lisää